Päivästä Päivään

TEKEEKÖ USKO KUULIAISUUDEN TARPEETTOMAKSI?, 28. maaliskuuta

»Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.» Room. 3: 31. PP 102.1

Usko ei ole nukuttavaa vaan virkistävää. Golgatalle katsomi-nen ei hiljennä sieluasi, niin että velvollisuus jää täyttämättä, vaan luo toimivaa uskoa, joka puhdistaa sielun kaikesta itsekkyydestä. ¹¹⁸ PP 102.2

Usko Kristukseen, mikä pelastaa sielun, ei ole sellaista, miksi monet sen esittelevät. “Usko, usko”, he’ huutavat; “ainoastaan usko Kristukseen, niin pelastut. Mitään muuta sinun ei tarvitse tehdä.” Mutta vaikka tosi usko luottaakin täysin Kristukseen pelastuksen aikaansaajana, se johtaa täyteen sopusointuun Jumalan lain kanssa. ¹¹⁹ PP 102.3

On kaksi harhaluuloa, joita Jumalan lasten etenkin niiden, jotka ovat juuri tulleet hänen armonsa tuntoon on erityisesti varottava. Ensimmäinen näistä on se -, että he katselevat omia tekojaan luottaen siihen, että voivat omalla toiminnallaan saattaa itsensä sopusointuun Jumalan kanssa. Se, joka yrittää tulla pyhäksi omilla teoillaan lakia noudattaen, on mahdottoman tehtävän edessä.-Ainoastaan Kristuksen armo uskon kautta voi tehdä meistä pyhiä. PP 102.4

Vastakkainen ja aivan yhtä vaarallinen erehdys on se luulo, että usko Kristukseen vapauttaa ihmiset noudattamasta Jumalan lakia, että koska pääsemme vain uskon nojalla osallisiksi Kristuksen armosta, teoillamme ei ole minkäänlaista yhteyttä lunastukseemme. PP 102.5

Nyt on kuitenkin huomattava, ettei kuuliaisuus ole pelkkää ulkonaista mukautumista vaan rakkauden innoittamaa palvelemista. Jumalan laki on hänen luontonsa ilmaus. Se on rak-kauden suuren periaätteen ilmentymä ja tämän vuoksi hänen taivaallisen ja maallisen hallintonsa perusta. Usko ja ainoastaan usko usko, joka tekee meidät osallisiksi Kristuk-sen armosta auttaa meitä osoittamaan kuuliaisuutta eikä suinkaan vapauta meitä siitä. ¹²⁰ PP 102.6

Jumalan tahto on, että Jeesuksen seuraajat olisivat sellaisia, kuin Jeesus oli ollessaan ihmisenä. Hänen voimastaan meidän on elettävä sitä puhdasta ja jaloa elämää, mitä Vapahtajakin eli. ¹²¹ PP 102.7