Päivästä Päivään

TOIMIVA USKO, 25. maaliskuuta

»Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät» Hebr. 11: 6. PP 99.1

Usko ei ole tietämisen varmuutta vaan lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan, sekä vakaumus asioista, jotka eivät näy. ¹⁰⁷ PP 99.2

Usko on Jumalaan luottamista sen uskomista, että hän rakastaa meitä ja tietää mikä on parhaaksemme. Näin usko ei johda meitä valitsemaan omaa tietämme, vaan hänen tiensä. Tietämättömyytemme tilalle se omaksuu hänen viisautensa, heikkoutemme sijaan hänen voimansa ja syntisyytemme tilalle hänen vanhurskautensa. Elämämme ja me itse olemme jo hänen; usko tunnustaa hänen omistusoikeutensa ja vastaanottaa sen siunauksen. Totuus, oikeamielisyys ja puhtaus mainitaan elämässämme menestyksen salaisuuksina. Uskossa saamme nämä haltuumme. Jokainen hyvä heräte tai pyrkimys on Jumalan lahja; usko vastaanottaa Jumalalta elämää, joka yksin voi aikaansaada tosi kasvua ja tehokkuutta. ¹⁰⁸ PP 99.3

Kun puhumme uskosta, meidän olisi pidettävä mielessämme muuan ero. On sellaista uskoa, joka täydellisesti eroaa oikeasta uskosta. Jumalan olemassaolo ja voima sekä hänen sanansa totuus ovat tosiasioita, joita edes saatana ja hänen joukkonsa eivät voi sydämessään kieltää. Raamatussa sanotaan, että “riivaajatkin uskovat ja vapisevat” (Jaak. 2: 19), mutta tämä ei ole oikeata uskoa. Missä ei vain uskota Jumalan sanaan, vaan myös alistetaan tahto hänen tahtoonsa, missä sydän luovutetaan hänelle ja kohdistetaan tunteet häneen, siellä on oikeata uskoa uskoa, joka vaikuttaa rakkaudessa ja puhdistaa sielun. Tällaisen uskon ansiosta sydän uudistuu Jumalan kuvan mukaan. Ja sydän, joka uudistumattomuudessaan ei ollut eikä voinutkaan olla kuuliainen Jumalan laille, iloitsee nyt sen pyhistä käskyistä ja huudahtaa psalminkirjoittajan kanssa: “Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen” (Ps. 119: 97). Ja lain vanhurskaus täyttyy meissä, “jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen” (Room. 8: 4). ¹⁰⁹ PP 99.4

Usko ei ansaitse mitään hyväksemme; se on Jumalan lahjaa, jonka voimme saada ja säilyttää tekemällä Kristuksen persoonalliseksi Vapahtajaksemme. ¹¹⁰ PP 99.5