Päivästä Päivään

KIITOSUHREJA, 27. elokuuta

»Antakoon kukin niinkuin hänen sydämensä vaatii ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.» 2 Kor. 9: 7. PP 267.1

Meidän ei tulisi vain uskollisesti luovuttaa Jumalalle kymmenyksemme, jotka hän vaatii ominaan, vaan tuoda hänen aarre-aittaansa myös jokin määrä kiitosuhrina. Tuokaamme Luojallemme ilomielin ensi hedelmät kaikista hänen runsaista lahjoistaan, omaisuutemme parhaimmistosta, sekä paras ja pyhin palveluksemme. ¹³⁴ PP 267.2

Herra vaatii lahjoja säännöllisesti, niin että antaminen muodostuu tavaksi ja hyväntekeväisyys velvollisuudeksi. Kun sydän on avautunut antamaan yhden lahjan, ei sitä tule jättää rauhaan niin pitkäksi aikaa, että se ehtii tulla itsekkääksi ja kylmäksi tai sulkeutua kokonaan, ennen seuraavaa lahjaa. Lahjojen tuleekin sen vuoksi virrata jatkuvasti, niin että hyväntekeväisyyden kanavat pysyvät avoinna. ¹³⁵ PP 267.3

Heprealaisilta vaaditut suoritukset uskonnollisiin ja hyväntekeväisyystarkoituksiin vastasivat yhteensä täyttä neljännestä heidän tuloistaan. Näin raskaan verotuksen heidän varoistaan olisi luullut köyhdyttävän heitä, mutta näiden säädösten tunnollinen noudattaminen oli päinvastoin yhtenä heidän menestyksensä edellytyksenä. ¹³⁶ PP 267.4

Ei lahjan suuruus tee sitä Jumalalle otolliseksi, vaan sen ilmaisema sydämen tarkoitus sekä kiitollisuuden ja rakkauden mieliala. Älkööt köyhät pitäkö lahjojaan niin vähäisinä, etteivät ne ansaitse mitään huomiota. ¹³⁷ PP 267.5

Uhrautumalla säästetyt pikku summat edistävät Jumalan asiaa voimakkaammin kuin sellaiset suuremmat lahjoitukset, jotka eivät ole edellyttäneet kieltäymystä. ¹³⁸ PP 267.6

Meillä ei ole mitään, mikä olisi liian arvokasta annettavaksi Jeesukselle. Jos palautamme hänelle ne kyvyt ja varat, joita hän on uskonut haltuumme, hän antaa käsiimme entistä enemmän. Kristus palkitsee kaiken, mitä teemme hänen hyväkseen, ja jokainen tehtävä, jonka suoritamme hänen nimessään, koituu omaksi onneksemme. ¹³⁹ PP 267.7