Päivästä Päivään

TAIVAALLISEEN TEMPPELIIN, 14. heinäkuuta

»Kristus meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.» Hebr. 9: 12. PP 220.1

Keväällä vuonna 31 jKr. uhrattiin Golgatalla Kristus, todellinen Uhri. ²⁸ PP 220.2

Kun Kristus huusi ristillä: “Se on täytetty”, repesi temppelin esirippu kahtia. Tämä verho oli merkittävä juudan kansalle. Siihen oli käytetty kalliita aineksia, purppuraa ja kultaa, ja se oli hyvin pitkä ja leveä. Kristuksen vetäessä viimeisen henkäyksensä temppelissä oli todistajia, jotka näkivät, miten tuo vahva, raskas kangas halkesi näkymättömien käsien repäisemänä ylhäältä alas asti. Tämä teko osoitti taivaan kaikkeudelle ja synnin turmelemalle maailmalle, että uusi ja elävä tie oli aukaistu langenneelle ihmissuvulle ja että kaikki uhritoimitukset päättyivät Jumalan Pojan yhteen suureen uhriin. ²⁹ PP 220.3

Vertauskuva on kohdannut vastakuvansa Jumalan Pojan kuolemassa. Tie kaikkeinpyhimpään on avattu. Uusi, elävä tie on valmistettu kaikille. Syntisen, surevan ihmiskunnan ei enää tarvitse odottaa ylimmäisen papin tulemista. Tästä lähtien Vapahtaja toimii pappina ja puolustajana taivaitten taivaassa. Nyt loppuvat kaikki uhrit syntien puolesta. Jumalan Poika on tullut sanansa mukaan. “Katso, minä tulen kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.” “Oman verensä kautta” hän meni “kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” Hebr. 10: 9; 9: 12. ³⁰ PP 220.4

Pyhä Henki, joka laskeutui helluntaipäivänä, siirsi opetuslasten ajatukset maanpäällisestä pyhäköstä taivaalliseen, minne Jeesus oli mennyt oman verensä kautta suodakseen opetuslapsilleen sovituksen edut. ³¹ PP 220.5

Ihmisten katseet kääntyivät todelliseen uhriin, joka annettiin maailman syntien puolesta. Maallinen pappeus lakkasi, mutta me katsomme Jeesukseen, uuden liiton pappiin. ³² PP 220.6

Ihmissuvun Vanhempi Veli on iankaikkisen valtaistuimen luona. ³³ PP 220.7