Päivästä Päivään

IHMISEN TILA KUOLEMASSA, 18. kesäkuuta

»Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.» Saarn. 9: 5, 6. PP 192.1

Sielun kuolemattomuusoppi oli yksi niistä vääristä opeista, joita Rooman kirkko sai pakanuudelta ja liitti kristinuskoon. Martti Luther luki sen niiden “luonnottomien tarujen joukkoon, jotka ovat osana Rooman paavien käskykirjeiden muo-dostamassa tunkiossa”. Selittäessään Saarnaajan kirjassa olevia Salomon sanoja: “Kuolleet eivät tiedä mitään”, uskonpuh-distaja sanoo: “Salomo päätteli, että kuolleet nukkuvat eivätkä ole mistään tietoisia. He lepäävät laskematta päiviä tai vuosia, ja kun he heräävät, heistä tuntuu siltä, kuin he olisivat nukkuneet vain hetkisen.”⁴¹ PP 192.2

Puhuessaan kuolleiden tilasta marttyyri Tyndale sanoi: “Tunnustan avoimesti, etten voi vakuuttua siitä, että he nyt jo ovat siinä täydellisessä kirkkaudessa, missä Kristus ja Jumalan valitut enkelit ovat, eikä se ole mikään osa uskostani. Sillä jos niin olisi, minusta näyttäisi turhalta saarnata ruumiin ylösnousemuksesta.”⁴² PP 192.3

Kansanomaisen uskon mukaan pelastetut taivaassa tuntevat kaikki maailman tapahtumat ja aivan erityisesti tänne maan päälle jättämiensä ystävien elämän. Mutta kuinka ihmisten huolien tunteminen ja rakkaiden ystävien syntien, surujen, pettymysten ja ahdistusten näkeminen voisi olla vainajan onnen lähteenä? Ja miten järkyttävää onkaan sellainen usko, että katumattoman sielu joutuu helvetin tuleen heti kun henki on lähtenyt ruumiista! Mihin tuskan syvyyksiin täytyykään niiden vaipua, jotka näkevät ystäviensä kuolevan valmistumattomina, joutuakseen iäisyyteen, missä on vain kärsimystä ja syntiä! ⁴³ PP 192.4

Jeesus esittää kuoleman unena uskoville lapsilleen. Heidän elämänsä on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa, ja ne, jotka kuolevat, tulevat nukkumaan hänen huomassaan, kunnes viimeinen pasuuna kajahtaa. ⁴⁴ PP 192.5