Päivästä Päivään

MITÄ USKO ON?, 26. huhtikuuta

»Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.» Hebr. 11: 1. PP 134.1

Uskon harjoittaminen ei olennaisesti edellytä tunteiden kiihdyttämistä äärimmilleen, ja Herra kuulee kyllä vähemmälläkin, kuin että rukouksemme ovat meluisia ja että liitämme niihin ruumiillista liikehtimistä. PP 134.2

On totta, että sielunvihollinen usein aikaansaa rukoilijan sydämessä niin kiivaan taistelun epäilyä ja kiusausta vastaan, että tämä tahtomattaankin puhkeaa huutoihin ja kyyneliin; ja samoin on totta, että katuva tuntee itsensä toisinaan niin väkevästi syylliseksi, että hänen syntiään vastaava katumus saa hänet tuskaisena huutaen vaikeroimaan, ja tätä kuuntelee myötätuntoinen Vapahtaja säälien. Mutta Jeesus ei ole vastaamatta myöskään hiljaiseen uskon rukoukseen. Se, joka yksinkertaisesti uskoo Jumalan sanan ja kurottuu Vapahtajan yhteyteen, saa vastalahjaksi hänen siunauksensa. ¹⁰⁰ PP 134.3

Usko ei ole tunnetta. Tosi usko ei ole missään tekemisissä ylimielisen itsevarmuuden kanssa. Vain se, jolla on tosi uskoa, on turvassa itsevarmuudelta, sillä se on sielunvihollisen väärennös uskosta. PP 134.4

Usko vetoaa Jumalan lupaukseen ja tuottaa hedelmää kuuliaisuudessa. Yltiöpäinen itsevarmuus vetoaa myös lupauksiin mutta käyttää niitä paholaisen tavoin rikkomuksen puolustamiseen. Usko olisi saanut ensimmäiset vanhempamme luottamaan Jumalan rakkauteen ja noudattamaan hänen käs-kyjään. Itsevarmuus taas johti heidät rikkomaan hänen lakinsa uskoen, että hänen suuri rakkautensa pelastaisi heidät syntinsä seurauksista. Se ei ole uskoa, mikä vetoaa taivaan suosioon suostumatta niihin ehtoihin, joilla armo annetaan. Aito usko pohjautuu Kirjoitusten lupauksiin ja vakuutuksiin. ¹⁰¹ PP 134.5

Uskossa pysyminen merkitsee tunteiden ja itsekkäiden halujen syrjäyttämistä, nöyrää vaellusta Herran kanssa, hänen lupaustensa omaksumista ja soveltamista kaikkiin tilaisuuksiin, uskoen että Jumala toteuttaa suunnitelmansa ja tarkoituksensa sydämessäsi ja elämässäsi. ¹⁰² PP 134.6